sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Hellejuoksua, hyötyliikuntaa, patikointia ja lepoa - kesäloma pähkinänkuoressa

Hellejuoksua, hyötyliikuntaa, patikointia ja lepoa - kesäloma pähkinänkuoressa

Kahden viikon kesäloman viimeinen päivä. Tuntuu ihan uskomattomalta - justhan mä jäin lomalle, eihän se mitenkään voi vielä olla ohi?! Vaikka aika kuluikin lähes valonnopeudella (yhtään liioittelematta), oli tämä kaksiviikkoinen aivan erityinen laatuaan: näin pitkää yhtenäistä lomaa mulla ei ole ollut heinäkuun 2014 jälkeen. Mahdollisuus näin pitkään lomailuun tuntui siis ihan ruhtinaalliselta ja niin ihanalta - ja tuli hektisen alkuvuoden jälkeen tarpeeseenkin.

Entä mitä tein lomalla? Juoksinko, vai olivatko myös juoksutreenit lomalla? 

No juoksinhan minä! Mutta harvemmin, kuin normaalisti. Loman aloitin Helsinki Half Marathonin puolikkaalta lauantaina, ja seuraavalla viikolla (ensimmäisellä lomaviikolla) juoksin kaksi rentoa lenkkiä ihan fiiliksen mukaan hölkötellen. Ensimmäisen juoksin Suomen maankamaralla torstaina, toisen Kreikan helteessä sunnuntaina - vajaan tunnin lenkkejä kumpainenkin. Sunnuntaina kävin lenkin jälkeen kokeilemassa myös hotellin kuntosalia, mikä osoittautuikin hikiseksi kokeiluksi, sillä kyseisessä jumppahuoneessa ei ollut lainkaan ilmastointia (mainittakoon, että varjossa ulkona oli lämpötilaa tuolloin +32C, ja salilla todennäköisesti vielä pari astetta lisää). 

Toisella lomaviikolla kävin juoksemassa vielä toisen lenkin Kreikassa. Ensimmäisen lenkkini olin juossut aamiaisen jälkeen, jolloin aurinko oli jo aika korkealla. Kaipasin vähän viileämpää juoksusäätä, joten toisen lenkin kipitin ennen aamupalaa. Aamu olikin ihanaa aikaa juosta, sillä ilma oli yön jäljiltä raikkaampi ja viileämpi, ja alueella näkyi paljon myös muita lenkkeilijöitä. Olin lähtenyt ajatuksella juosta lenkki rauhallisesti pk-sykkeellä, mutten voinut mitenkään vastustaa kiusausta, ja annoin viimeisellä kilometrillä vain mennä niin kovaa kuin sillä hetkellä teki mieli. Ja vitsit sitä euforiaa lenkin jälkeen! Ei ole parempaa.

kesäloma kreeta hania kreikka

kreeta hania kreikka vanhakaupunki

kreeta hania kreikka majakka

kreeta hania kreikka katumaalaukset katutaide


Keholle aikaa levätä ja palautua


Kirjoittelen tätä tekstiä sunnuntaina, ja juoksulenkkejä kahden viikon lomalleni on siis mahtunut puolimaratonin lisäksi kolme kappaletta. Määrällisesti se on todella paljon vähemmän, kuin mitä normaalisti juoksen. Päätös oli tietoinen: olin juossut kolmen viikon sisään kaksi puolimaratonia ja treenannut koko talven ja kevään todella aktiivisesti. Nyt oli sopiva hetki antaa kropalle enemmän lepoa ja aikaa palautua.

Vaikken juossut yhtä paljon kuin normaalisti, ihan reporankana en koko lomaa maannut: sen sijaan otin ilon irti kävelemisestä. Hyötyliikunnan lisäksi kävin rauhallisilla pitkillä kävelylenkeillä kuuntelemassa äänikirjoja, ja Kreikan reissulla kävelyä tuli päivittäin puolivahingossakin reippaasti. Auringonpalvonta ei kiinnostanut minua eikä matkaseuraani lainkaan, joten aika kului pääasiassa paikkoja kierrellen ja ympäristöä tutkien.

Reissumme toiseksi viimeisenä päivänä kävimme patikoimassa Samarian rotkon, mikä oli ehdottomasti yksi matkan kohokohdista. Samarian rotko sijaitsee Kreikassa Kreetan saarella, ja on Euroopan toiseksi pisin ja syvin rotko. Rotkon aluetta ympäröi Samarian kansallispuisto ja rotkon läpi kulkee noin 16km patikointireitti. Voisin kirjoittaa Samarian rotkosta oman postauksen - kokemus oli unohtumaton! Päivän jälkeen jalat huusivat hoosiannaa ja pohkeeni muistuttelevat vieläkin näin neljän päivän jälkeen olemassaolostaan, mutta rotko oli kaiken sen arvoinen.

patikointi samarian rotko kreeta omalos samarian kansallispuisto

Paluu arkeen


Huomenna koittaa paluu takaisin arkeen, töihin - ja myös normaaleihin juoksutreeneihin! Parin viikon hölläys myös juoksun suhteen on tehnyt hyvää, ja tuntuu, että suorastaan pursuilen energiaa ja intoa. Juoksun osalta ajattelinkin ottaa varaslähdön normaaliin viikkorytmiin, ja käyn juoksemassa tänään viikon pitkiksen. Sen siivittämänä kelpaakin huomenna lähteä kohti uutta viikkoa!

Ihanaa sunnuntaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti