Kisaviikko ja valmistautuminen
Valmistautuminen Vantaalle sujui hyvin lukuunottamatta elo-syyskuun vaihteen sairastelua, jonka vuoksi treenit jäivät pois kokonaan puoleksitoista viikoksi. Taudin hellitettyä treenit lähtivät kuitenkin onneksi kulkemaan melko nopeasti. Viikko ennen kisaa sain tosin antibioottikuurin, jonka pelkäsin vaikuttavan juoksuun, vaikka lääkäriltä luvan kisaamiseen sainkin.
Kisaviikolla juoksin keskiviikkona yhden reippaamman lenkin (5km vk-sykkeillä + alku- ja loppuverkat) ja torstaina kevyen 6km herättelylenkin. Varsinaista tankkaamista en tälläkertaa suorittanut, mutta kiinnitin tavallista enemmän huomiota hiilareiden riittävään määrään. Vatsani ei tykkää antibiooteista, joten yritin koko viikon syödä mahdollisimman vatsaystävällisesti – suurin pelkoni kisaa ajatellen oli vatsaongelmat.
Unen määrässä mitattuna tämä viikko oli varmaankin paras kisaviikkoni tähänastisista. Olen hiljattain kuunnellut Matthew Walkerin kirjaa Miksi nukumme – Unen voima (vahva suositus muuten sille, mielenkiintoista asiaa) ja siitä inspiroituneena olen muutaman viikon yrittänyt mennä aikaisemmin nukkumaan. Se onkin ollut mitä parhain päätös - unimääräni ovat nouseet suunnilleen 6-7 tunnista 7-9 tuntiin yössä. Positiivinen muutos olossa on ollut suurempi kuin osasin odottaa. Uni on ollut itselläni liian usein prioriteettilistan häntäpäässä (ei kannattaisi), mutta jatkossa aion pyrkiä kiinnittämään asiaan enemmän huomiota ja satsaamaan uneen.
Kisapäivä
Aamulla heräsin ennen herätyskelloa klo 8 jälkeen. Yleensä kisaa edeltävän yön olen nukkunut jännityksestä johtuen huonosti, mutta tällä kertaa tunsin oloni levänneeksi. Puolimaratonin lähtö oli vasta iltapäivällä, joten aikaa valmistautumiseen jäi reilusti. Söin rauhassa aamupalan, jännitin Eliud Kipchogen yritystä rikkoa kahden tunnin haamuraja maratonilla, luin hesaria ja pakkasin kamat. Pakkaaminen olikin yllättävän vaikeaa, sillä en oikein osannut päättää, mitä pukisin päälleni. Sää oli mitä parhain juoksemiseen, suunnilleen +10 astetta ja pientä tihkusadetta - mutta en ollut koskaan kisannut niin viileässä, enkä osannut arvioida, minkä verran vaatetta olisi sopivasti. Siitä johtuen pakkasinkin mukaani variaation erilaisia asuja ja päätin tehdä lopullisen asupäätöksen vasta paikan päällä. Klo 11 jälkeen lähdimme ”huoltohenkilöni” kanssa junalla kohti Vantaata.
Saavuimme kisa-alueelle vähän klo 12 jälkeen. Olin varannut tarkoituksella reilusti aikaa, ettei vain tulisi kiire.. No, näin paljoa aikaa ei olisi kyllä tarvinnut varata. Juoksunumeron nouto itsepalveluna narulta tapahtui noin minuutissa, jonka jälkeen kiersimme hallin expo-kojut. Järjestelyt oli hoidettu todella hyvin ja kaikki sujui niin nopeasti ja vaivatta, että odotteluaikaa jäi reilusti. Huilailin ja söin vielä viimeisen välipalabanaanin. Aika kului kuitenkin yllättävän nopeasti fiilistellessä tunnelmaa, ja pian olikin jo aika lähteä verryttelemään.
Puolimaraton
Jännitykseltä ei tälläkään kertaa vältytty ja maaliviivalla lähtöä odotellessani olin jälleen niin hermostuksissani, etten löytänyt jäniksiä, joiden perään minun oli tarkoitus lyöttäytyä. Olin aiemmin asettanut aikatavoitteekseni 1:50 (vauhti 5:12min/km) alituksen, mutta antibioottikuurista johtuen olin alkanut epäröidä. Edellinen ennätykseni oli helteiseltä kesäkuun HHM:ltä, 1:57:59.
Lähtölaukaus pamahti ja juoksijamassa lähti liikkeelle. Ensimmäiset kilometrit olivat aika ruuhkaisia, mutta spottasin juoksututtuni parinkymmenen metrin päässä edessäni. Päätin juosta hänet kiinni. Myös 1:50 jänikset löytyivät – he johdattivat juoksijaryhmää noin 50 metriä edessämme. Meillä oli juoksukaverini kanssa sama tavoite, joten jäin hänen rinnalleen juoksemaan – pidimme jäniksiä kuitenkin kokoajan silmällä. Ensimmäisten kilometrien vauhti oli vähän tavoitevauhtia reippaampi, noin 5:00min/km.
Suunnilleen 3km kohdalla aloin ensimmäisen kerran tuskailemaan vauhtia – se tuntui vähän liian kovalta. Askel oli jäykkä ja sykekin huiteli jo vk-alueen ylärajalla (en katsonut, mutta tunsin sen – asia myös vahvistui jälkikäteen kellon dataa tutkiessani). Mietin, että jos olo on jo tässä vaiheessa tällainen, miten ikinä jaksaisin maaliin saakka? Pohdin vauhdin hidastamista. Hidastamisen sijaan päätin kuitenkin sinnitellä vielä hetken, keskittyen hengitykseen ja tekniikkaan. Jos olo ei helpottuisi, hidastaminen olisi välttämätöntä.
Suunnilleen 6km kohdalla totesimme yhdessä juoksukaverini kanssa, että jänikset pitäisi ottaa kiinni. Kiristelimme vauhtia pikkuhiljaa ja pian kolmen jäniksen vetämä juoksijaryhmä oli saavutettu. Tunsin, kuinka askel alkoi pikkuhiljaa rullaamaan paremmin. Sain jostakin uutta energiaa ja juoksu alkoi kulkea. 10km jälkeen aloin uskoa, että 1:50 alittuminen voisi oikeasti onnistua. Pysyin tiiviisti kiinni jänisten selissä - ryhmästä sai tuulisessa säässä vetoapua ja voimaa muutenkin.
15km kohdalla heräsin ajatukseen, että miten on edes mahdollista, että olo on vieläkin näin hyvä. Juoksu kulki kevyesti ja askel rullasi. Pelkäämiäni vatsavaivojakaan ei ollut ilmaantunut ollenkaan. Iloitsin ajatuksesta - olin ennätysvauhdissani! Sain ajatuksesta energiaa, vaikka samalla se vähän myös kauhistutti. Join urheilujuomaa jokaisella juomapisteellä lukuunottamatta ensimmäistä, glukoosipastilleja nappasin suuhuni vartin välein ensimmäisen tunnin jälkeen. Pastillien ottaminen oli ollut tarkoitus aloittaa aikasemmin, mutta olin onnistunut unohtamaan ne tyystin. Toinen unohtamani asia oli tuplasolmut lenkkareihin.. Onneksi nauhat eivät auenneet.
17km on yleensä ollut kohdallani rajapyykki, jonka jälkeen on alkanut se todellinen taistelu. Odotin tätä tuttua kärsimysrajaa saapuvaksi. 17km kyltti ohittui. Sitten seuraava, 18km. Mitä tämä on? Toki olo siinä kohtaa oli epämukava, mutta aiemmilta puolimaratoneilta tuttua lähes sietämätöntä epämukavuutta ja kipua ei vielä ollut . 18km kohdalla jänikset (jotka olivat aivan mahtavia!) totesivat, että neiti valkoisessa lippiksessä näyttää vielä sen verran virkeältä, että lähtee nyt kiristämään tahtia - ja näin tein. Seurakseni ryhmästä sain 14-vuotiaan pojan, joka juoksi ensimmäistä puolimaratoniaan. Vau - ensimmäinen puolikas ja alle 1:50 tahdissa! Juoksimme hänen kanssaan rintarinnan kohti maalia. Tsemppasin häntä tasaisin väliajoin, ja sain siitä itsekin valtavasti voimaa. Koin, että nyt on minun vuoroni olla ”jänis” ja kirittää hänet maaliin. Läsnäolollaan hän kiritti minua. 200 metriä ennen maalia totesin, että nyt on aika loppukirille. Tämä nuori lupaus vetikin ihan mielettömän loppukirin – kirkkaasti ohitseni! Itsekin kiristin tahtia, mutta mitään ”all out”-loppukiriä en vetänyt. Olin jo ylittänyt itseni, olin onnellinen. Kello pysähtyi lopulta nettoaikaan 1:48:50 (brutto 1:49:07).
Juoksun jälkeen
Fiilis maalissa oli mahtava. Sain mitalin kaulaani ja maalissa vastassa oli oma ”huoltajani”. Hain maalihuollosta eväät ja paikalle ilmestyi myös juoksukaverini, jonka kanssa taitoimme matkaa pitkään yhdessä. Hänkin oli päässyt tavoitteeseensa, 1:50 oli alittunut hänelläkin! Mutustin eväitä, hain reppuni tavarasäilytyksestä ja lähdimme kohti kotia. Hikisenä, mutta onnellisena.
Illalla olo oli hyvä. Kaksi edellistä puolimaratonia juoksin helteessä, ja molempien kisojen jälkeen olin kisan jälkeen hyvin huonovointinen. Tällä kertaa minkäänlaista huonovointisuutta ei ilmaantunut, onneksi. Illan vietin rentoutuen ja syöden hyvin. Ensimmäistä kertaa en saanut myöskään yhtään mustaa varpaankynttä tai rakkoa jalkaan – saavutus sekin!
Paransin aikaani viime vuoden Vantaan maratonilta yhteensä 9 minuuttia ja 24 sekuntia. Ennätystäni paransin 8 minuuttia ja 9 sekuntia. Yllätin ja ylitin itseni – vielä hetki sitten 1:50 alitus tuntui täysin mahdottomalta. Vielä edellisenä päivänäkin ajatus tuntui vähän mahdottomalta. Joskus omalle kehitykselleen sokaistuu – silloin rajojen kokeileminen voi toimia hyvänä herättelijänä.
Olen niin onnellinen, että olen löysin juoksun. Juoksusta on tullut mulle paitsi rakas harrastus, myös elämäntapa. Toivon, että juoksuvuosia olisi edessä tulevaisuudessa vielä lukuisia. ❤ Ja Vantaan maratonille haluaisin ehdottomasti myös ensivuonna!
Vantaan maraton, plussat ja miinukset
+ Hyvin järjestetty tapahtuma, kaikki toimi moitteettomasti!
+ Lämmin tunnelma, hyvällä tavalla "kylätapahtuman" tuntua
+ Tasainen reitti, puolimaraton juostiin kahtena reiluna 10,5km kierroksena
+ Jänispalvelu
- Enpä oikeastaan keksi juuri moitetta. Tämä oli tosiaan toinen kertani Vantaalla, Vantaan lisäksi olen juossut puolimaratonin myös Helsinki City Runilla ja Helsinki Half Marathonilla. Vantaa on ehdoton suosikkini!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti