Nestehukkaa ja ennätyksiä - 2019 pähkinänkuoressa & tavoitteet vuodelle 2020

Helmikuu ja vuoden ensimmäinen blogipostaus. Edellisen postauksen kirjoitin lokakuussa Vantaan maratonin jälkeisissä endorfiinipöllyissä, josta seurasikin sitten kolmen kuukauden suunnittelematon blogihiljaisuus. Syynä hiljaisuuteen on ollut yksinkertaisesti se, että elämässäni on viime aikoina ollut niin paljon kaikkea muuta, että blogi on jäänyt valitettavasti taka-alalle. Itseasiassa olen aika yllättynyt - ja ylpeäkin - siitä, että uskalsin jättää blogin hetkeksi. Pari kertaa kyllä aloitin postauksen kirjoittamista ihan pelkästä velvollisuudentunnosta, mutta lopulta jätin kirjoittamisen kesken. En halua, että kirjoitukseni perustuvat velvollisuudentuntoon. Aloittaessani blogin viime kesänä päätin, etten ottaisi blogista stressiä (stressihiirenä löydän stressinaiheita ihan riittävästi muualtakin). Näin ollen tauko teki hyvää, ja kylläpä nyt onkin ihanaa kirjoitella taas!

Missä nyt siis mennään?

Loppuvuosi 2019 piti sisällään Vantaan maratonin jälkeen vielä kaksi kympin kisaa. Marraskuussa sain riesakseni flunssan, joka karsi loppuvuoden juoksukilsoja tehokkaasti. Marraskuussa täytin myös 25 vuotta, ja pidettiin sen kunniaksi viiskymppiset (25 + 25) samassa kuussa synttäreitään juhlivan ystäväni kanssa. Tämä ei oikeastaan liity mitenkään juoksemiseen, mutta ehdottomasti maininnan arvoinen seikka silti. Sweet twenty-five!

Ennen vuoteen 2020 kirmaamista kurkistetaan vielä lyhyesti viime vuoteen.

Juoksuvuosi 2019 pähkinänkuoressa

Tammikuu - Huhtikuu:

Juoksin omalla ohjelmallani. Olin juuri muuttanut Helsinkiin ja kokeilin uusia reittejä, talvella tuli juostua myös matolla. Kokeilin myös työmatkajuoksua ja kävin spinningissä pari kertaa viikossa.

Toukokuu:

Helsinki City Runin puolikas ja epäonnistuminen: kamalin juoksemani puolimaraton. Aika 1:58:17, joka oli kuitenkin uusi ennätys. Parannusta lokakuiseen puolimaratoniin ajallisesti vain sekunteja. Epäonnistuminen ei jälkikäteen ajateltuna ollut ollenkaan yllätys, sillä valmistautuminen oli ollut kokonaisuudessaan aika heikkoa.

Kesäkuu:

HCR:ltä jäi hampaankoloon, joten ilmoittauduin Helsinki Half Marathonille. Helteinen sää ja hauska tapahtuma, itse juoksu oli edellistä parempi. Juoksusta seurasi kuitenkin nestehukka ja sairaalareissu (se siitä onnistuneesta juoksusta.. Tai ehkä nesteytyksestä. Hups.). Aikaan hieman parannusta, maaliin ajassa 1:57:59. Lomareissu Kreikkaan, patikointia Samarian rotkossa. Ilmoittauduin mukaan Runner's High:n valmennusryhmään.

Heinäkuu:

Aloitin Runner's High:n valmennusryhmässä ja sain myös ensimmäistä kertaa minulle räätälöidyn juoksuohjelman, jota olenkin siitä asti noudattanut (ja ollut todella tyytyväinen!). Viikkokilsoja nostettiin pikkuhiljaa, juoksua oli ohjelmassa 4krt/vko. 

Elokuu:

Ensimmäinen 10km kisani ikinä Twilight Runilla! Ihastuin kymppiin matkana. Twilight Runilla tavoitteeni oli juosta alle 50 minuuttiin, ja tavoitteen saavutin ajalla 48:31. Innostuin kympeistä niin, että juoksin elokuussa vielä kaksi lisää: Haaga Runissa aikaan 48:47 ja Midnight Runilla (päätin ilmoittautua aivan extempore edellisenä iltana) fiilistellen 48:03. Elokuu oli huikea juoksukuukausi!

Syyskuu:

Syyskuu alkoi vatsapöpöllä, joka meni onneksi nopeasti ohi ja pääsin takaisin treenien makuun.

Lokakuu:

Vuoden juoksukohokohta: Vantaan maratonin puolikas enkka-aikaan 1:48:50! Vantaan maraton on tapahtumana mulle aivan erityinen, koska siellä juoksin ihan ensimmäisen puolimaratonini tasan vuotta aiemmin (lokakuussa 2018). Lisäksi kävin kipittelemässä Halloween Runin kympin (48:00). 

Marraskuu:

Pyysin valmentajaa nostamaan treenimäärääni 5-6 kertaan viikossa. Ja kuinka ollakaan, uusi sairastuminen. Sitkeä flunssa ei ottanut talttuakseen ja siitä toipuminen vei joulukuun puolelle saakka.

Joulukuu:

Juoksu alkoi kuun puolessa välissä taas kulkea. Osallistuin Aktia Cupin kympille, joka kulki yllätyksekseni paremmin kuin odotin: 47:45. 

Vuosi 2019 oli kokonaisuudessaan mahtava ja ennen kaikkea opettavainen juoksuvuosi. Kompastelin ja epäonnistuin, kehityin ja opin. Tutustuin mahtaviin tyyppeihin. Osallistuin yhteensä kahdeksaan juoksutapahtumaan, joissa seitsemässä tein oman ennätykseni. Oletettavaa on, ettei moinen ennätysputki tuollaisena tule ikuisuuksiin jatkumaan, mutta vuosi 2019 olkoon ennätysten vuosi. Juoksukilometrejä kertyi yhteensä 1534km, josta 1067km juoksin aikavälillä heinäkuusta joulukuuhun. Syksyllä riesakseni sain sekä vatsataudin että flunssan, mutta sairastelut ovat osa elämää. Muuten sain treenata koko vuoden ehjänä ilman loukkaantumisia, josta olen todella kiitollinen ja onnellinen.

Tavoitteet vuodelle 2020

Entä mitä seuraavaksi? No lisää juoksua ja kilsoja! Motivaatio on korkeammalla kuin koskaan, ja vuodesta 2020 toivon ehjää juoksuvuotta. Toivon, että saisin treenata mahdollisimman paljon terveenä. Tavoitteena on kohottaa kuntoa niin peruskestävyyden kuin nopeudenkin osalta, ja samalla parantaa omia ennätyksiäni sekä kympillä (kympin enkkaa ehdin jo vähän parantaa tammikuun Aktia Cupilla, nykyinen PB siispä 46:32! Jee!) että puolimaratonilla. Olen miettinyt itselleni ihan konkreettisia aikatavoitteitakin, mutta en tiedä, rohkenenko niitä vielä kertoa. Kiinnostaisiko kuulla niistä tarkemmin?

Ensimmäinen maraton on yksi suurimmista haaveistani, mutta en ole aivan varma, koittaako sen aika vielä tänä vuonna - ehkäpä!

Kaikkien aika- ja kilometritavoitteiden lisäksi tavoitteenani vuodelle 2020 on säilyttää juoksun ilo. Se on syy, miksi alunperin olen aloittanut juoksemisen. Se on syy, miksi yhä edelleen jaksan päivä toisensa jälkeen lähteä lenkille. Se on syy, miksi jaksan lähteä myös silloin, kun ei oikeastaan huvittaisi. Jos harrastusta voi rakastaa, niin juoksua mä rakastan. Sen tunteen haluan säilyttää myös vuonna 2020. Juoksun kautta olen saanut tutustua myös ihan mahtaviin tyyppeihin, jotka jakavat saman intohimon - toivon, että juoksuvuosi 2020 olisi myös sosiaalinen juoksuvuosi, juoksijat ovat huipputyyppejä!

Valmennusryhmä, ikioma treeniohjelma ja kolme kympin kisaa

Heipparallaa pitkästä aikaa! Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt tovi. Syy tähän parin kuukauden blogihiljaisuuteen on yksinkertaisesti aika - tai lähinnä sen puute. Kesälomaa minulla ei kesäkuun jälkeen ole ollut, joten näin ollen työt, vauhdikas vapaa-aika ja kesä itsessään on vienyt ajan kirjoittelulta. Ja ollakseni rehellinen: kun on koko päivän kököttänyt sisällä toimistossa ja ulkona paistaa aurinko, ei läppärin ääreen istahtaminen heti työpäivän päätteeksi ole se houkuttelevin vaihtoehto. Blogi on ollut kyllä mielessäni, ja suorittamiseen taipuvainen puoleni on yrittänyt tarmokkaasti nostaa päätään sen suhteen (pakko kirjoittaa!). Päätin kuitenkin tällä kertaa taistella suorittamista vastaan. Muistutin itselleni, että blogi on minulle harrastus, joka perustuu ennenkaikkea vapaaehtoisuuteen. Ja sellaisena sen haluan pitääkin – velvollisuuksia löytyy riittävästi jo ennestään. Siispä päätin tietoisesti pitää taukoa kirjoittamisesta siihen saakka, kunnes luonnollinen halu sille taas herää. Kaksi kuukautta se otti, mutta sieltä se kuitenkin heräsi - ihana kirjoitella taas!

Mutta mennäänpä asiaan - juoksu. Mitä juoksurintamalle kuuluu näin kesän jäljiltä?

Vaikka ja mitä! Mistäköhän aloittaisin.. Kaikenlaista uutta ja jännittävää on ehtinyt tapahtua, mutta kokonaisuudessaan kuuluu todella hyvää. Tässä juoksukesän kaksi kohokohtaa pähkinänkuoressa:

Valmennusryhmä ja oma (etä)valmentaja

Tämä tosin ei ole pelkästään kesän kohokohta, se olisi vähättelyä. Kyseessä on ehdottomasti yksi tärkeimmistä asioista, mitä juoksuharjoittelulleni on kuluneen reilun vuoden aikana (tavoitteellisen harjoittelun aloitin kesäkuussa 2018, koko tarina täällä: Epäonnistumiset koululiikunnassa opettivat minut juoksemaan) tapahtunut.

Olin haaveillut jonkinlaiseen valmennusryhmään tai juoksukouluun liittymisestä jo tovin. Omatoimista treeniä oli takana jonkin aikaa, ja olin sinä aikana pyrkinyt keräämään niin paljon tietoa oikeanlaisesta harjoittelusta kuin suinkin ennätin. En edes uskalla ajatella, kuinka paljon aikaa olen käyttänyt aiheen googlaamiseen, kaikenlaisilla keskustelufoorumeilla pyörimiseen, podcastien kuunteluun ja ties mihin. Mutta mainittakoon, että tietoa löytyy oikeasti ja paljon!

Noh, kuitenkin – minusta alkoi tuntua, että kirjaviisauden sijaan kaipasin harjoitteluni tueksi ihmisiä. Treenikavereita ja ammattilaisia ohjaamaan ja opastamaan. Lisäksi huomasin pohtivani, että mihinköhän rahkeeni oikeanlaisella harjoittelulla ja ammattimaisella ohjaamisella oikein riittäisivät. Motivaatiota ja halua oli (ja on!) vaikka kuinka, mutta osaamista ei juurikaan. Olen 24-vuotias ja jos terveyttä riittää, voi juoksuvuosia parhaassa tapauksessa olla edessä vielä kaksi kertaa sen verran kuin minulla nyt on ikää (rakastan tuota ajatusta!).

Lopulta kesäkuun lopussa Helsinki Half Marathonin jälkimainingeissa päätin ottaa härkää sarvista. Analysoituani Googlen anteja (heh) totesin, että juoksuvalmennusyritys Runner's High vaikutti valmennusten tarjoajista houkuttelevimmalta. Lähestyin heitä sähköpostilla ja pian huomasinkin jo ilmoittautuneeni mukaan heinäkuun alussa aloittavaan ryhmään.

Valmennusryhmän myötä olen päässyt kokeilemaan, miltä ratatreeni - sen kaikessa ihanuudessa ja kamaluudessa - maistuu.

Valmennusryhmä on ollut ihan mahtava! Ryhmä treenaa yhdessä parin viikon välein, ja yhteistreeneistä onkin tullut yksi viikkojeni kohokohdista. Muihin ryhmän jäseniin verrattuna olen vielä aivan untuvikko, mutta jostain se on aloitettava. Tietenkin välillä ottaa päähän, kun oma vauhti ei vielä yllä treenikavereiden vauhteihin, ja tunnen oloni ihan etanaksi. Etanuuteen ei kuitenkaan ole muuta lääkettä kuin harjoittelu, ja sen vuoksi näen tilanteen ennenkaikkea todella motivoivana: halu pysyä muiden vauhdissa on kova, ja vitsi miten mahtavaa onkaan saada treenata tuollaisessa porukassa!

Valmennusryhmään liittymisen yhteydessä ostin myös Runner's High:n OriginalSimo-valmennuspalvelun. Palvelun kautta sain itselleni oman (etä)valmentajan, joka suunnittelee minulle oman henkilökohtaisen treeniohjelman aina kolme viikkoa kerrallaan. Tästä olen ollut ihan erityisen innoissani - ensimmäistä kertaa elämässäni joku suunnittelee mulle ihan oman treeniohjelman! Yhteydenpito tapahtuu etänä, pääasiassa sähköpostin välityksellä. Aloitin ensimmäisen oman ohjelmani heinäkuun alussa, ja tähän asti olen ollut todella tyytyväinen. Tästä voisin höpötellä pidempäänkin, mutta jätetään se toiseen kertaan.

Kolme kympin kisaa – Twilight Run, Haaga Run & Midnight Run

Elokuun aikana ehdin osallistua myös kolmeen kisaan, jokaisessa matkana 10km. En itseasiassa ollut koskaan aiemmin juossut kyseistä matkaa missään tapahtumassa, kokemusta juoksutapahtumista oli ainoastaan puolimaratoneilta. En oikein tiennyt mitä odottaa – ja ehkä juuri sen vuoksi jännitin varsinkin ensimmäistä näistä kolmesta ihan älyttömästi. 10km on yli puolet lyhyempi kuin puolimaraton, eli vauhdin täytyy olla reippaampi. Ei kuitenkaan liian reipas, sillä kymppikin on matkana aika pitkä, jos vetää itsensä hapoille jo heti ekoilla kilsoilla.

Näistä kolmesta kisasta kaksi oli valmentajani suunnittellut sisältyvän ohjelmaani, kolmanteen osallistuin omasta toiveestani. Se ehkä kertookin kaiken olennaisen: ihastuin kymppiin! 10km on mielestäni matkana hauska. Vauhtia saa olla puolimaratonia enemmän ja palautuminen on nopeampaa, mutta pääsee kuitenkin haastamaan kestävyyttään ja tiristelemään voimiaan viimeisten kilsojen aikana. Puolimaraton on kuitenkin vielä toistaiseksi lempimatkani (maratonistahan ei vielä ole kokemusta), mutta kyllä nämä kympit tulevat hyvänä kakkosena!

Haaga Runilla hymyilytti. Kuva: Don Valido

Ensimmäiselle kympilleni, Twilight Runille, lähdin tavoittelemaan noin 50 minuutin aikaa. Starttiviivalla taas tapani mukaan kadotin itseluottamukseni (tapahtunut myös jokaisella puolikkaalla) ja olin varma, että matkaan menee vähintään tunti. Yllätin kuitenkin sekä itseni että valmentajani, sillä maaliviiva ylittyi lopulta ajassa 48:31. Voi sitä euforian määrää! Parin viikon päästä Haaga Runilla sama matka taittui ajassa 48:45 ja viime lauantaina Midnight Runilla tein ennätykseni 48:03.
Kiinnostaisiko muuten kisaraportit näistä, yhdestä tai useammasta?

Kiteytettynä – enpä olisi voinut parempaa juoksukesää toivoa! Ja uskon, että vielä on lämpimiä juoksusäitä jäljellä, vaikka syyskuun puolella jo elellään. Syksylle on suunnitelmissa vielä ainakin yksi puolimaraton. Tarkemmista suunnitelmista ja tavoitteista ajattelin kirjoitella oman postauksensa.
Syyskuun kunniaksi nappasin itselleni myös jonkun pöpön, jonka kourissa olen nyt viimeiset viisi päivää viettänyt (ei kauaakaan kun kehaisin, etten ole ollut pitkään aikaan kipeä.. Taisin unohtaa koputtaa). Kaihoisasti olen katsellut lenkkareita eteisessä, jospa tämä tästä pian hellittäisi.

Ihanaa alkavaa syyskuuta!

Kahden viikon kesäloman viimeinen päivä. Tuntuu ihan uskomattomalta - justhan mä jäin lomalle, eihän se mitenkään voi vielä olla ohi?! Vaikka aika kuluikin lähes valonnopeudella (yhtään liioittelematta), oli tämä kaksiviikkoinen aivan erityinen laatuaan: näin pitkää yhtenäistä lomaa mulla ei ole ollut heinäkuun 2014 jälkeen. Mahdollisuus näin pitkään lomailuun tuntui siis ihan ruhtinaalliselta ja niin ihanalta - ja tuli hektisen alkuvuoden jälkeen tarpeeseenkin.

Entä mitä tein lomalla? Juoksinko, vai olivatko myös juoksutreenit lomalla? 

No juoksinhan minä! Mutta harvemmin, kuin normaalisti. Loman aloitin Helsinki Half Marathonin puolikkaalta lauantaina, ja seuraavalla viikolla (ensimmäisellä lomaviikolla) juoksin kaksi rentoa lenkkiä ihan fiiliksen mukaan hölkötellen. Ensimmäisen juoksin Suomen maankamaralla torstaina, toisen Kreikan helteessä sunnuntaina - vajaan tunnin lenkkejä kumpainenkin. Sunnuntaina kävin lenkin jälkeen kokeilemassa myös hotellin kuntosalia, mikä osoittautuikin hikiseksi kokeiluksi, sillä kyseisessä jumppahuoneessa ei ollut lainkaan ilmastointia (mainittakoon, että varjossa ulkona oli lämpötilaa tuolloin +32C, ja salilla todennäköisesti vielä pari astetta lisää). 

Toisella lomaviikolla kävin juoksemassa vielä toisen lenkin Kreikassa. Ensimmäisen lenkkini olin juossut aamiaisen jälkeen, jolloin aurinko oli jo aika korkealla. Kaipasin vähän viileämpää juoksusäätä, joten toisen lenkin kipitin ennen aamupalaa. Aamu olikin ihanaa aikaa juosta, sillä ilma oli yön jäljiltä raikkaampi ja viileämpi, ja alueella näkyi paljon myös muita lenkkeilijöitä. Olin lähtenyt ajatuksella juosta lenkki rauhallisesti pk-sykkeellä, mutten voinut mitenkään vastustaa kiusausta, ja annoin viimeisellä kilometrillä vain mennä niin kovaa kuin sillä hetkellä teki mieli. Ja vitsit sitä euforiaa lenkin jälkeen! Ei ole parempaa.

Keholle aikaa levätä ja palautua

Kirjoittelen tätä tekstiä sunnuntaina, ja juoksulenkkejä kahden viikon lomalleni on siis mahtunut puolimaratonin lisäksi kolme kappaletta. Määrällisesti se on todella paljon vähemmän, kuin mitä normaalisti juoksen. Päätös oli tietoinen: olin juossut kolmen viikon sisään kaksi puolimaratonia ja treenannut koko talven ja kevään todella aktiivisesti. Nyt oli sopiva hetki antaa kropalle enemmän lepoa ja aikaa palautua.

Vaikken juossut yhtä paljon kuin normaalisti, ihan reporankana en koko lomaa maannut: sen sijaan otin ilon irti kävelemisestä. Hyötyliikunnan lisäksi kävin rauhallisilla pitkillä kävelylenkeillä kuuntelemassa äänikirjoja, ja Kreikan reissulla kävelyä tuli päivittäin puolivahingossakin reippaasti. Auringonpalvonta ei kiinnostanut minua eikä matkaseuraani lainkaan, joten aika kului pääasiassa paikkoja kierrellen ja ympäristöä tutkien.

Reissumme toiseksi viimeisenä päivänä kävimme patikoimassa Samarian rotkon, mikä oli ehdottomasti yksi matkan kohokohdista. Samarian rotko sijaitsee Kreikassa Kreetan saarella, ja on Euroopan toiseksi pisin ja syvin rotko. Rotkon aluetta ympäröi Samarian kansallispuisto ja rotkon läpi kulkee noin 16km patikointireitti. Voisin kirjoittaa Samarian rotkosta oman postauksen - kokemus oli unohtumaton! Päivän jälkeen jalat huusivat hoosiannaa ja pohkeeni muistuttelevat vieläkin näin neljän päivän jälkeen olemassaolostaan, mutta rotko oli kaiken sen arvoinen.

Paluu arkeen

Huomenna koittaa paluu takaisin arkeen, töihin - ja myös normaaleihin juoksutreeneihin! Parin viikon hölläys myös juoksun suhteen on tehnyt hyvää, ja tuntuu, että suorastaan pursuilen energiaa ja intoa. Juoksun osalta ajattelinkin ottaa varaslähdön normaaliin viikkorytmiin, ja käyn juoksemassa tänään viikon pitkiksen. Sen siivittämänä kelpaakin huomenna lähteä kohti uutta viikkoa!

Ihanaa sunnuntaita!

1 tunti ja 48 minuuttia. Sen verran on aikaa Helsinki Half Marathonin lähtölaukaukseen!

Fiilis nyt on monella tavalla erilainen kuin kolme viikkoa sitten, muutama tunti ennen Helsinki City Runia. City Runia jännitin aivan valtavasti. Perhoset lepattelivat vatsassani jo pari viikkoa ennen tapahtumaa, ja pelkkä kisan ajatteleminenkin sai aikaan voimakkaita muljahduksia vatsanpohjassa. Tasan kolme viikkoa sitten tähän aikaan olin jo lähes hermoraunio, eikä sitä voi sanoa enää ihan pelkästään positiiviseksi jännittämiseksi. Luulen, että jännityksen holtittomaan määrään vaikutti erityisesti se, että edellisestä (ensimmäisestä) puolimaratonistani oli kulunut aikaa jo yli puoli vuotta. Olin epävarma, kyseenalaistin kuntoni ja pohdin, että selviänköhän edes maaliin.

Myöskään valmistautumisena HCR:lle mennyt ihan nappiin. Kisaviikko oli kokonaisuudessaan töiden ja muiden menojen osalta hektinen, ja nukuin liian vähän. Tankkaus jäi puolitiehen, etenkin nesteytyksen osalta - ja keskiviikkona työpaikan tiimi-illassa join kaksi lasia viiniäkin (olisi pitänyt jättää väliin). Kisa-aamuna olin niin hermostunut, etten tiennyt miten päin olla. Tapahtuma-alueella jännitys yltyi, ja unohdin kokonaan lämmitellä! Miten niin voi edes käydä? Yritin sitten pikaisesti vähän hypähdellä ja venytellä lähtöalueella, vain pari minuuttia ennen starttia.
Kaiken tämän heikon valmistautumisen lisäksi vauhdinjakoni itse kisassa meni aivan mönkään: aloitin juoksemisen kuntooni nähden liian reippaasti, joten - yllätys yllätys - vauhti hyytyi loppua kohden. Päivä oli lämmin, join liian vähän ja unohdin kokonaan glukoosipastillini. Ei näin..

Nyt tunnelmat ovat yllättävän erilaiset. Ilmoittauduin HHM:lle vasta noin viikko sitten, ja jännittäähän minua nytkin, mutta jännitystä enemmän olen innoissani! Tällä kertaa aion (ainakin yrittää) tehdä toisin ne asiat, jotka eivät viimeksi toimineet. Kokeilen aivan toisenlaista taktiikkaa - saa nähdä, toimiiko. En millään malttaisi enää odottaa, haluaisin jo juoksemaan!

Valmistautumiseni kisaviikolla

Tiistai

Juoksin viimeisen lenkin, noin 30min ihan kevyttä hölköttelyä.
Aloitin myös tankkauksen: söin pari ylimääräistä välipalaa ja reilumman annoksen kaurapuuroa.

Keskiviikko & torstai

En liikkunut työmatkojen kävelyä ja venyttelyä lukuunottamatta.
Tankkaus jatkui hedelmien, riisin, maissikakkujen ja karkin voimin. Aloitin juomaan myös Dexalia.
Olo tuntui nousseen hiilarimäärän ja liikkumattomuuden takia vähän turvonneelta ja tukalalta.

Varpaankynsien leikkaus torstaina! Tämä on tärkeä!

Perjantai

Kevyt ravistelulenkki 20min, muutama pieni reippaampi pyrähdys.
Normaali ruokavalio, Dexalia ja vichyä.
Juoksunumeron haku ja sen fiilistelyä.

Suunnitelmani kisaan

Ajattelin aloittaa 1:55 jänisten tahdissa (noin 5:27min/km vauhdilla), ja 10km kohdalla tuntuman mukaan kiihdyttää vauhtia (noin 5:12-5:20/min/km kohdille). Varaan matkalle mukaan 4kpl Siripirejä, joita aion napata 15min välein. Otan mukaan myös merisuolakiteitä. Aion juoda jokaisella juomapisteellä. Ensimmäistä kertaa aion ottaa mukaani myös kuulokkeet ja puhelimen musiikin kuuntelua varten - olen tehnyt Spotify-soittolista juuri tätä varten. Listalle yritin kerätä kaikki tsemppaavimmat biisit, joita olen vuosien mittaan treenatessani kuunnellut.
Loppua kohden kiihdytän minkä pystyn. Kun tulee vaikeaa, pyrin keskittymään tekniikkaan ja hengitykseen. Olen miettinyt valmiiksi pari tsemppilausettakin (jotka todennäköisesti kyseisellä hetkellä heivaan jonnekin mieleni sopukoihin ja kiroan, että miten hullu sitä onkaan, kun tähän vapaaehtoisesti ryhtyy, haha).

Olen niin täpinöissäni! Kello on nyt 6:60 lauantaiaamuna, aamupala on syöty tunti sitten ja 1,5 litran pullo Dexalia juotu puoleen väliin. Kesän ensimmäinen helleaalto jatkuu, ja päivästä on tulossa lämmin. Onneksi startti on jo klo 8:30.

Tänään juostaan hyvällä fiiliksellä ja nautitaan! Toki pyrin parantamaan aikaani, mutta sitäkin enemmän haluan nauttia juoksemisesta isossa porukassa keskellä kauneinta kesä-Helsinkiä. Tavoitteeni tälle Helsinki Half Marathonille on ennen kaikkea saapua maaliin hymyille - ennätysajassa tai ei. Ainiin, ja mulla alkoi eilen kesäloma!

Tsemppiä kaikille osallistujille! Nautitaan koko 21,0975km ajan - kisapäivä on juoksijoiden juhlapäivä!

Ihanaa viikonloppua!