Helsinki Half Marathon juostiin viime lauantaina 8.6.2019 helteisessä kesäsäässä. Lyhyesti kuvailtuna voisin sanoa päiväni olleen vuoristorata - moneltakin osin. Päällimmäisenä mieleeni jäi kuitenkin onni ja helpotus. Tässä koko tarina kisaraportin muodossa.

Edellisen postauksen, Lähtölaskenta Helsinki Half Marathonille, julkaisin kisapäivän aamuna. Sen yhteydessä kävin läpi valmisteluviikkoni sisällön sekä suunnitelmani kisaa varten. Koen, että valmistautumiseni onnistui hyvin - tai ainakin huomattavan paljon paremmin kuin ennen reilun kolmen viikon takaista Helsinki City Runia, jonka osalta valmistautuminen oli mennyt aivan puihin. Kisapäivän aamuna puhkuin intoa ja energiaa, oloni oli levännyt ja jalkani tuntuivat kevyiltä. 

Kisapaikka

Saavuin kisapaikalle noin klo 7:45. Edellisillä kahdella puolimaratonillani minulla oli ollut oma kannustaja, "huoltaja", mukanani, mutta tällä kertaa saavuin yksin. En kuitenkaan ehtinyt edes ajatella olevani yksin, sillä kaikki keskittymiseni meni kisapaikan tutkailuun. Kävin viemässä reppuni tavarasäilytykseen ja siirryin vessajonoon reilu puolituntia ennen lähtöä. Ja onneksi niin - jono oli aivan tolkuttoman pitkä. Jos olisin aloittanut jonottamisen yhtään myöhemmin, en olisi ehtinyt vessaan ennen starttia. Mitä lähemmäksi puolta yhdeksää kello tikitti, sitä levottomammaksi jonottajat kävivät. Kaikki vilkuilivat vuoroin kelloa, vuoroin jonoa ja liikuskelivat hermostuneena. Oma vuoroni koitti klo 8:25. Paniikin sekaisin tuntein pinkaisin vessaan ja samantien ulos, ja sen jälkeen otinkin "kevyen" alkulämmittelykirmauksen lähtöalueelle. Ehdin juuri ja juuri - kerkesin seisoskella alueella vain muutamia kymmeniä sekunteja, kun kello löi 8:30 ja lähtölaukaus kajahti ilmoille.

Puolimaraton

Olin saapunut vessajonon vuoksi lähtöalueelle niin viime hetkellä, etten ollut ehtinyt valita paikkaani yhtään. Tarkoitukseni oli ollut lähteä 1:55 jänisten matkaan, mutta huomasin olevani jossakin 2:00 ja 2:10 jänisten välimaastossa ihmismassassa. Lähdin kuitenkin hymyillen ja onnellisena liikkeelle - samapa tuo, missä sillä hetkellä olin. Voisin kuroa aikaa kiinni myöhemmin.

Ensimmäiset pari kilometriä olivat pelkkää euforiaa. "Tässä sitä ollaan taas, juoksemassa yhdessä, numerolappu rinnassa!" Juoksu tuntui hyvältä ja askel oli kevyt. Etenkin alun kilometrit olivat todella ruuhkaisia, mutta se oli oletettavissa eikä se haitannut minua. Päätin, että juoksen 10km saakka 2:00 jänisten matkassa. Jänikset olivat helposti tunnistettavissa ja seurattavissa juoksurepussa liehuvasta tavoiteaikalipusta - se oli mahtavaa! Sain keskittyä rauhassa juoksemiseen, ja kelloa vilkuilin vain satunnaisesti. Myös syke pysyi hyvin aisoissa.

Aloin kiinnittää huomiota kuumuuteen ensimmäisten kilometrien euforian alettua hieman hälvetä. Reitillä oli myös varjoisampia osuuksia, mitkä virkistivät ihanasti. Strategiani oli juoda jokaisella juomapisteellä mukillinen joko urheilujuomaa tai vettä ja kaataa yksi mukillinen vettä päälleni. Ensimmäisen Siripirin nappasin 5km kohdalla, toisen 10km kohdalla. Yritin etsiä aamulla pakkaamiani merisuolakiteitä juoksuvyöstäni vimmatusti, mutta en löytänyt niitä millään - epäilin niiden tippuneen matkalle. Suolat jäivät siis syömättä.

Noin 10km kohdalla lähdin kiristämään tahtia ja ohitin 2:00 jänikset. Juoksu tuntui edelleen hyvältä, ja katselin onnellisena kauniita merimaisemia reitin varrella. Jonkin ajan kuluttua eteeni ilmestyi juoksututtuni somesta. Juttelimme hetken fiiliksistä, ja molemmat meistä oli sitä mieltä, että juoksu tuntui nyt paljon kolmen viikon takaista HCR:ää helpommalta. Jatkoimme juoksua yhdessä rinnakkain. Laitoin kuulokkeet korviini, emmekä juuri puhuneet, mutta juoksimme kuitenkin koko loppumatkan vieretysten. 

Suunnilleen 16km kohdalla juoksu alkoi muuttua haastavaksi. Hiki virtasi ja jano oli kova. Otin Siripirin ja haaveilin merisuolakiteistä. Aurinko paahtoi ja odotin vain seuraavaa juomapistettä. Jossain vaiheessa minua alkoi palelemaan - nestehukan merkki, ei lainkaan hyvä juttu. Kun juomapiste vihdoin tuli kohdalle, juotavaa ei ollutkaan heti tarjolla ja tyhjiä mukeja lojui pitkin pöytää. Odotin, että mukiini kaadettiin vettä - tiesin, että minun oli saatava nestettä. Join kaksi mukillista, kaadoin yhden päälleni ja jatkoin matkaa. Kaduin, etten ollut ottanut omia juomia mukaan. 

Viimeinen ylämäki.. Se oli raastava. Töpötin rauhallista vauhtia mäkeä ylös, mäki tuntui loputtomalta. Syke hakkasi lähes tapissa ja päähäni mahtui vain yksi ajatus: maali. Moni käveli mäkeä ylös, ja se kävi myös itselläni mielessä. Sysäsin ajatuksen kuitenkin syrjään ja keskityin miettimään mäen jälkeen koittavaa alamäkeä. Pian mäki oli selätetty.

Reitin varrella näkyi lohduttoman paljon huonovointisia juoksijoita ensiapuhenkilökunnan kanssa. Toivoin, etten olisi pian yksi heistä. Yritin kiristää vähän tahtia. Jalat tuntuivat tahmeilta ja maali loputtoman kaukaiselta, vaikka todellisuudessa matkaa oli enää reilu kilometri. Töölönlahden rantareitin varrella oli kivasti kannustajia, vilkaisin kelloani. Syke huiteli maksimikestävyysalueella. Muutama sata metriä ennen maalia juoksututtuni huikkasi, että "nyt mennään!" ja lähti sprinttaamaan kohti maalia. Läähätin tuskissani. "No hitto!", mietin, ja lähdin perään niin kovaa kuin jaloistani ja keuhkoistani sillä hetkellä pääsin. Ylitin maaliviivan ja kyykistyin tasaamaan hengitystäni. Nousin seisomaan, kaivoin kännykän juoksuvyöstäni ja näin tulospalvelun lähettämän tekstiviestin: "Julia has finished 21.1km - Helsinki Half Marathon in 1:57:59". Onnentunne lähti vyörymään lävitseni. Ennätys! 18 sekuntia nopeampi aika kuin kolme viikkoa sitten. Jes!

Sain mitalin kaulaani ja keräsin maalihuollosta mukaani vichyä, RedBullia, proteiinijäätelöä ja siemennäkkäriä. Jäin hetkeksi fiilistelemään alueelle ja juttelemaan muiden juoksijoiden kanssa. Lonkankoukistaja tuntui vähän kipeältä, mutta se ei haitannut. Oloni oli aivan mahtava!

Mutta sitten..

Lähdin kisa-alueelta kotiin mitali kaulassa onnellisena ja hyvävointisena. Kävin kotona suihkussa, söin vähän ja pakkasin matkalaukkuni. Olin lähdössä junalla kotikonnuilleni Jyväskylään, ja tarkoitukseni oli syödä kunnolla vasta junassa. Join kotona ollessani 1,5l vettä, johon olin sekoittanut suolaa, ja toisen samanmoisen otin kainalooni lähtiessäni kohti rautatieasemaa.

Huono olo alkoi iskeä jo matkalla rautatieasemalle. Aikaa kisan päättymisestä oli kulunut pari tuntia, ja minulle oli aiemmallakin puolikkaalla tullut huono olo kisan jälkeen. Ajattelin sen menevän pian ohi ja litkin vettä pullostani. Pääsin junaan, ja olo vain paheni. Ja paheni. Ja paheni vielä enemmän. 

Elämäni kamalin junamatka. Yritin juoda, mutta juomani nesteet eivät pysyneet sisällä ja tulivat ylös. Huonovointisuuteni hävetti - muiden matkustajien ei varmasti ollut mukava katsella sellaista. Yritin imeskellä suolaa sipseistä, joita ihanan ystävällinen tuntematon kanssamatkustaja oli käynyt minulle ravintolavaunusta ostamassa. Oloni heikkeni heikkenemistään, tärisin ja lihakseni kramppasivat. Puhuminen alkoi olla vaikeaa. Lähelläni istuvat ihmiset alkoivat huolestumaan, ja sain apua kolmelta tuntemattomalta, uskomattoman ystävälliseltä ihmiseltä junamatkani aikana. Olen ikuisesti heille kiitollinen ja harmittaa, etten siinä tilassa pystynyt heitä kiittämään paremmin.

Jyväskylässä junaa vastassa olivat äitini ja hänen miehensä. Muistikuvat tilanteesta ovat vähän hämärtyneet, muistan kun minut talutettiin junasta ulos. Jalkani eivät enää kantaneet ja lyyhistyin matkakeskuksen pihalle. Paikalle kutsuttiin ambulanssi, jolla matka jatkui keskussairaalaan. 

Nestehukka. Natrium ja elektrolyytit niin matalalla, ettei neste ollut enää imeytynyt kehooni. Sain tiputuksessa 1,5 litraa nestettä sekä myös pahoinvointilääkettä suoraan suoneen. Sain todella hyvää hoitoa, ja olen aivan suunnattoman kiitollinen kaikille minua hoitaneille! Oloni alkoi onneksi helpottamaan muutamassa tunnissa, jonka jälkeen sairaalan vuoteella levätessäni ehdin pohdiskelemaan kaikenlaista. Terveys on asia, jota pidetään liian helposti itsestäänselvyytenä ja arvostetaan vasta sitten, kun jotakin tapahtuu. Olen niin kiitollinen ja onnellinen siitä, että saan olla terve. Saan elää, saan juosta ja saan matkustaa - saan tehdä niitä asioita, joista pidän. Terveyteni sallii minulle sen. Muistetaan kaikki olla kiitollisia terveydestämme. 

Kaikki hyvin

Kaikki on nyt hyvin ja voin aivan mainiosti, mutta lauantainen toki säikäytti kovasti. Helle on kropalle iso rasitus, ja vaikka olin pyrkinyt valmistautumaan kunnolla ja juomaan myös kisan jälkeen reilusti, en ollut kuitenkaan saanut nesteytettyä itseäni riittävästi. Tästä kuitenkin taas opitaan ja jatketaan yhtä kokemusta rikkaampana. Jos kisapäivälle tulevaisuudessa osuu hellepäivä, pakkaan varmasti mukaani myös omia juomia sekä ainakin kaksi pussia suolakiteitä - siltä varalta, jos toinen sattuu hukkumaan. Ja ainiin, löysin "kadonneet" merisuolakiteeni kotona. Ne olivat kulkeutuneet juoksuvyössäni sellaiseen pieneen nurkkaan, etten ollut niitä juostessani vain löytänyt.

Kokonaisuudessaan itse juoksusta ja Helsinki Half Marathonista tapahtumana jäi minulle hyvät muistot. Maltoin aloittaa juoksun tarpeeksi rauhallisesti ja kiristin vauhtia loppua kohti. Juoksu tuntui pitkään todella hyvältä ja oikeasti nautin matkasta. En ollut kelloni vanki, vilkaisin sitä vain välillä. Reitti oli upean kaunis ja jänispalvelu todella toimiva. Reitti oli myös merkitty erinomaisesti. Juomahuollon osalta olisi ollut vähän parannettavaa, sillä kisassa juostessa juotavaa ei ole kiva jäädä muki kädessä odottelemaan. Sen osalta tapahtuma on kuitenkin saanut niin paljon kritiikkiä ja mediahuomiota, että jätän kritisoinnin omalta osaltani nyt sikseen. 

Helsinki Half Marathon - plussat & miinukset

+ kaunis ja tasainen reitti

+ tunnelma

+ sujuva juoksunumeroiden nouto (kävin Kampissa perjantaina)

+ sujuva varustesäilytys

+ toimiva jänispalvelu

+ selkeät reittimerkinnät

+ maalihuolto

- juomahuolto, mutta ei siitä sen enempää

Kuten huomaatte, plussat voittivat aika roimasti miinukset. Tykkäsin tapahtumasta kovasti, aion varmasti juosta HHM:llä vielä uudelleen. Suosittelen lämpimästi!

"Failure can become our most powerful path to learning if we're willing to choose courage over comfort."

1 tunti ja 48 minuuttia. Sen verran on aikaa Helsinki Half Marathonin lähtölaukaukseen!

Fiilis nyt on monella tavalla erilainen kuin kolme viikkoa sitten, muutama tunti ennen Helsinki City Runia. City Runia jännitin aivan valtavasti. Perhoset lepattelivat vatsassani jo pari viikkoa ennen tapahtumaa, ja pelkkä kisan ajatteleminenkin sai aikaan voimakkaita muljahduksia vatsanpohjassa. Tasan kolme viikkoa sitten tähän aikaan olin jo lähes hermoraunio, eikä sitä voi sanoa enää ihan pelkästään positiiviseksi jännittämiseksi. Luulen, että jännityksen holtittomaan määrään vaikutti erityisesti se, että edellisestä (ensimmäisestä) puolimaratonistani oli kulunut aikaa jo yli puoli vuotta. Olin epävarma, kyseenalaistin kuntoni ja pohdin, että selviänköhän edes maaliin.

Myöskään valmistautumisena HCR:lle mennyt ihan nappiin. Kisaviikko oli kokonaisuudessaan töiden ja muiden menojen osalta hektinen, ja nukuin liian vähän. Tankkaus jäi puolitiehen, etenkin nesteytyksen osalta - ja keskiviikkona työpaikan tiimi-illassa join kaksi lasia viiniäkin (olisi pitänyt jättää väliin). Kisa-aamuna olin niin hermostunut, etten tiennyt miten päin olla. Tapahtuma-alueella jännitys yltyi, ja unohdin kokonaan lämmitellä! Miten niin voi edes käydä? Yritin sitten pikaisesti vähän hypähdellä ja venytellä lähtöalueella, vain pari minuuttia ennen starttia.
Kaiken tämän heikon valmistautumisen lisäksi vauhdinjakoni itse kisassa meni aivan mönkään: aloitin juoksemisen kuntooni nähden liian reippaasti, joten - yllätys yllätys - vauhti hyytyi loppua kohden. Päivä oli lämmin, join liian vähän ja unohdin kokonaan glukoosipastillini. Ei näin..

Nyt tunnelmat ovat yllättävän erilaiset. Ilmoittauduin HHM:lle vasta noin viikko sitten, ja jännittäähän minua nytkin, mutta jännitystä enemmän olen innoissani! Tällä kertaa aion (ainakin yrittää) tehdä toisin ne asiat, jotka eivät viimeksi toimineet. Kokeilen aivan toisenlaista taktiikkaa - saa nähdä, toimiiko. En millään malttaisi enää odottaa, haluaisin jo juoksemaan!

Valmistautumiseni kisaviikolla

Tiistai

Juoksin viimeisen lenkin, noin 30min ihan kevyttä hölköttelyä.
Aloitin myös tankkauksen: söin pari ylimääräistä välipalaa ja reilumman annoksen kaurapuuroa.

Keskiviikko & torstai

En liikkunut työmatkojen kävelyä ja venyttelyä lukuunottamatta.
Tankkaus jatkui hedelmien, riisin, maissikakkujen ja karkin voimin. Aloitin juomaan myös Dexalia.
Olo tuntui nousseen hiilarimäärän ja liikkumattomuuden takia vähän turvonneelta ja tukalalta.

Varpaankynsien leikkaus torstaina! Tämä on tärkeä!

Perjantai

Kevyt ravistelulenkki 20min, muutama pieni reippaampi pyrähdys.
Normaali ruokavalio, Dexalia ja vichyä.
Juoksunumeron haku ja sen fiilistelyä.

Suunnitelmani kisaan

Ajattelin aloittaa 1:55 jänisten tahdissa (noin 5:27min/km vauhdilla), ja 10km kohdalla tuntuman mukaan kiihdyttää vauhtia (noin 5:12-5:20/min/km kohdille). Varaan matkalle mukaan 4kpl Siripirejä, joita aion napata 15min välein. Otan mukaan myös merisuolakiteitä. Aion juoda jokaisella juomapisteellä. Ensimmäistä kertaa aion ottaa mukaani myös kuulokkeet ja puhelimen musiikin kuuntelua varten - olen tehnyt Spotify-soittolista juuri tätä varten. Listalle yritin kerätä kaikki tsemppaavimmat biisit, joita olen vuosien mittaan treenatessani kuunnellut.
Loppua kohden kiihdytän minkä pystyn. Kun tulee vaikeaa, pyrin keskittymään tekniikkaan ja hengitykseen. Olen miettinyt valmiiksi pari tsemppilausettakin (jotka todennäköisesti kyseisellä hetkellä heivaan jonnekin mieleni sopukoihin ja kiroan, että miten hullu sitä onkaan, kun tähän vapaaehtoisesti ryhtyy, haha).

Olen niin täpinöissäni! Kello on nyt 6:60 lauantaiaamuna, aamupala on syöty tunti sitten ja 1,5 litran pullo Dexalia juotu puoleen väliin. Kesän ensimmäinen helleaalto jatkuu, ja päivästä on tulossa lämmin. Onneksi startti on jo klo 8:30.

Tänään juostaan hyvällä fiiliksellä ja nautitaan! Toki pyrin parantamaan aikaani, mutta sitäkin enemmän haluan nauttia juoksemisesta isossa porukassa keskellä kauneinta kesä-Helsinkiä. Tavoitteeni tälle Helsinki Half Marathonille on ennen kaikkea saapua maaliin hymyille - ennätysajassa tai ei. Ainiin, ja mulla alkoi eilen kesäloma!

Tsemppiä kaikille osallistujille! Nautitaan koko 21,0975km ajan - kisapäivä on juoksijoiden juhlapäivä!

Ihanaa viikonloppua!

Ongelma: Viikon pitkän lenkin, pitkiksen, aika ja ulkona sataa vettä kuin saavista. Haluaisit juosta, mutta ei huvittaisi kastua. Juoksumatolla on tylsää. Mitä tehdä?

Vastaus: No juoksumatto! Ei sen ole pakko olla tylsää. Tylsyyttä vastaan on olemassa muutama täsmäase!

Kohtasin edellä mainitun tilanteen viime sunnuntaina. Juoksen yleensä viikon pitkän lenkin viikonloppuna, ja koska lauantaina olin koko päivän reissussa, jäi lenkkipäiväksi sunnuntai. Herätessäni aamulla sää näytti lohduttoman harmaalta, ja aamukahvia juodessani tutkin Ilmatieteenlaitoksen ennusteita: tuomio oli selvä, sadetta koko päivän.

Sateessa, happirikkaassa ja raikkaassa ilmassa juokseminen voi olla aivan ihanaa. Etenkin nopeiden vauhtikestävyyslenkkien, intervallien ja vetojen tekemiseen kasvoja virkistävä sade on aivan omiaan. Mutta se pitkis.. Vilukissana palelen helposti, ja koska pitkät peruskestävyyslenkit juostaan matalalla sykkeellä, on palelun välttämikseksi tärkeää pysyä kuivana. Tulee siis pukea jotakin, mikä suojaa sateelta, mutta kuitenkin hengittää. Tässä kohtaa minulla on varusteissani selkeä puute: en omista sekä vedenpitäviä että hengittäviä juoksuvaatteita lainkaan, kengistä sitten puhumattakaan.

Vaihtoehdoikseni sunnuntaina jäivät seuraavat:

a) Hengittävät, tutut ja hyvät juoksuvaatteeni, jotka kuitenkin kastuvat alta aikayksikön. Tätä seuraa 90 minuuttia kestävä jääkalikoittuminen ja palelu.

b) Vedenpitävän sadetakkini, mikä onkin vallan oiva pitämään minut kuivana - siis kuivana sateelta. Takin sisällä olotila alkaa kuitenkin muistuttaa pian kosteaa saunaa tai trooppista kasvihuonetta, kun hiki ja lämpö eivät pääse ulos. Kastuminen seuraa siis silti - mutta hiestä. Tätä seuraavat 90 minuuttia.

Pohdin näiden kahden vaihtoehdon välillä ja olin jo valitsemassa ensimmäistä, kunnes mieleeni muistui kolmas vaihtoehto - juoksumatto! Tuo ystäväni talven kylmimmiltä pakkasilta. Yleensä en koskaan juokse pitkiä treenejäni matolla, mutta johtuen ehkä sunnuntaista (tiedättehän, sunnuntaille on aivan oma olotilansa) tai jostakin muusta, olin mukavuudenhaluinen. Ja juoksumatollahan on ei tarvitse huolehtia edes juomisesta, kun juomapullon saa kätevästi sille tarkoitettuun telineeseen, ja vessakin aivan lähettyvillä. Näppärää! Niinpä pakkasin treenireppuni ja suuntasin kuntosalille. Salilla, jossa käyn, on onneksi useampia juoksumattoja. Jos mattoja olisi vain pari, en millään kehtaisi varata yhtä käyttööni puoleksitoista tunniksi.

Hyppäsin juoksumatolle ja laitoin äänikirjan pyörimään kuulokkeistani. Aloitin hiljattain kuuntelemaan Harry Pottereita äänikirjoina sarjan alusta alkaen. Olen myös lukenut kirjat lukuisia kertoja, rakastin nuorena sarjaa yli kaiken (okei, taidan rakastaa vieläkin..). Asetin matolle tasaisen rauhallisen vauhdin, noin 9km/h. Säädin välillä nopeutta hieman ripeämmäksi sykkeen sallimissa rajoissa. Vilkuilin välillä kelloa, mutta aika meni kuin siivillä. Yhtäkkiä huomasin 90 minuutin tulleen täyteen.

Pitkä treeni juoksumatolla olikin tällä kertaa tosi kiva! Lenkkarit pysyivät kuivina, sain juosta t-paidassa, jano ei yllättänyt eikä liikennevalot pätkineet lenkkiäni. Lisäksi Harry Potterin ansiosta en huomannut edes ajankulua. Lisäksi päivän draama-annos täyttyi, kun venytellessäni treenin jälkeen kuuntelin kahden naisen sekä huoltomiehen kinastelua siitä, millä äänenvoimakkuudella kuntosalin radion tulisi soida.

Valitsen lenkin ulkona ehdottomasti mieluiten, mutta tällaisen treenin voisin tehdä myös seuraavalla huonolla kelillä.

---

Resepti onnistuneeseen juoksumattotreeniin

Harry Potter-äänikirja Jotakin mielekästä kuunneltavaa (äänikirja, podcast, musiikkia.. )
Sopivan viileät vaatteet
Tuplasolmut lenkkareihin
Näppärä juomapullo
Ripaus asennetta - juoksumatolla voi olla kivaa!

---

Sunnuntain treeni oli muuten viimeinen pitkikseni ennen ensi viikon lauantaina juostavaa Helsinki Half Marathonia. Aloin jo tällä viikolla hieman keventämään treenejäni, ja kävin keskiviikkona juoksemassa 40min kevyttä hölkkää pk-sykkeillä lisäten loppuun vedot 4x 60sec. Eilen helatorstaina maantiepyöräilin 22km, pk-sykkeillä senkin, jonka jälkeen kävin vielä palauttavalla reippaalla 45min kävelyllä. Tällä viikolla olisi tarkoitus juosta vielä yksi lyhyt ja yksi hieman pidempi lenkki. 

En malttaisi millään odottaa ensi viikon lauantaita.

Ihanaa viikonloppua!